
KYSYMYKSIÄ & VASTAUKSIA
Miksi Etapin laskussa laskutetaan myös sakokaivolietteen käsittelymaksu, kun olen jo kertaalleen sakokaivon tyhjennyksestä kuljetusta suorittavalle yritykselle maksanut?
Lietteiden kuljetus, käsittely ja laskutus toimii kuten muukin jätehuolto. Jäteyhtiö on laatinut asiakasrekisterit ja hoitaa laskutuksen lietteiden käsittelystä puhdistamojen puolesta. Lietteen käsittely laskutetaan samassa kuin tavallisen jäteastian tyhjennys ja ekomaksu. Kuljetusyrittäjät laskuttavat itse lietteen kuljetuksesta, sillä Etapin alueella on sopimusperusteinen lietteen kuljetus, joka tarkoittaa sitä että asiakas tilaa itse kaivon tyhjennyksen ja sopii kuljetuksen yksityiskohdat kuten hinnan ja ajankohdan kuljettajan kanssa.
Kiinteistö saa siis kaksi laskua kaivon tyhjentämisestä, toinen on lasku kuljetuksesta kuljetusliikkeeltä ja toinen lietteen käsittelystä jäteyhtiöltä. Jäteyhtiö hoitaa laskutuksen kunnan jätevedenpuhdistamon puolesta. (30.09.2008)
Miksi jäteastian viereen, astian sisälle tai muuten välittömään läheisyyteen ei kannata jättää tavaroita säilytykseen?
Jäteastia on tarkoitettu vain jätteiden keräystä varten. Mikäli jätät jotain omaisuuttasi jäteastian päälle, viereen tai muuten välittömään läheisyyteen, tavarat otetaan jäteautoon. Kuljettajalla on ohje ottaa pakkaavaan jäteautoon jäteastian viereen jätetyt irtojätteet ja lisäsäkit, joista asiakkaalta peritään lisämaksu. Tämän jälkeen ei ole enää mitään tehtävissä tavaroiden palauttamiseksi takaisin, eikä niitä myöskään korvata. Nyrkkisääntönä voi siis pitää, että mitään muuta kuin jätettä ei pidä jättää jäteastioiden läheisyyteen. (30.09.2008)
Syksyn tullen on taas ajankohtaista muistuttaa mieleen kauden jäte eli risut ja haravointijätteet. Miten toimin niiden kanssa oikein?
Oikea paikka puutarhatöissä syntyville risuille on Etapin jäteasema, ellet niitä omalla pihallasi haketettuna käytä kateaineena. Risut vastaanotetaan Etapin jäteasemalla maksutta ja toimitetaan hyötykäyttöön. Voit myös viedä haravointijätteesi jäteasemalle maksutta. Risuja ja haravointijätteitä ei pidä sekoittaa keskenään, vaan ne tulee purkaa jäteasemalla eri paikkaan. Kannattaa pakata kuorma niin, että haravointijätteet ovat kuorman pohjalla ja risut päällä. (30.09.2008)
Ihmettelen miksi omakotitaloni jäteastian viereen jättämääni akkua ei oteta jäteauton kyytiin?
Käytöstä poistetut akut ovat ongelmajätettä ja oikea paikka käytöstä poistettujen akkujen keräykseen on oman kuntasi jäteasema, jossa kotitalouden ongelmajätteet otetaan vastaan. Pakkaavaan jäteautoon emme voi ongelmajätteitä ottaa. Asia liittyy myös kuljettajien työturvallisuuteen. Ongelmajätteet on aina pidettävä erillään muista jätteistä ja toimitettava asianmukaiseen keräykseen. Samalla keralla voit viedä muutkin omakotitalosi ongelmajätteiden pienerät jäteasemalle. Kotitalouksien on hyvä toimittaa ongelmajätteet asianmukaisesti keräykseen vuosittain. (30.09.2008)
Miksi kotitalouksien muovin keräyksestä ei tiedoteta?
Muovin keräyksestä ei kerrota, koska muovijätettä ei järjestelmällisesti kotitalouksilta kerätä. Muovi jätteenä on sikäli ongelmallinen, että sille ei ole hyödyntämismahdollisuuksia Suomessa, lukuun ottamatta energiana hyödyntämistä eli polttolaitoksessa polttamista. Tätä varten rakennettuja laitoksia taas on maassamme vain muutamia ja Pohjanmaalla ei vielä yhtään.
Tilannetta hankaloittaa myös se, että toimivat laitoksetkaan eivät ota vastaan muovia kuin vähäisiä määriä ja uudet laitoshankkeet viivästyvät valitusten vuoksi. Menee vuosia, ennen kuin uusia polttolaitoksia saadaan käyttöön.
Tulevaisuudessa kaatopaikkajätteet kodin jäteastiasta Lakeuden Etapin toimialueella menevät kokonaisuudessaan Vaasaan rakennettavaan jätevoimalaan, jolloin myös astioissa olevat muovit päätyvät energiana hyödynnettäväksi. Tämä tapahtunee vuoden 2012 jälkeen.
Lakeuden Etappi kerää kokeiluluontoisesti Hyllykallion Prisman ekopisteellä kotitalouksien muovia, ja joillakin jäteasemillamme otetaan muovia vastaan maksullisena energiajakeena. Tämä on myös kokeilua.
Muovin kuljettaminen ulkomaille hyödynnettäväksi puolestaan on jätteen siirtoa, jonka ekologisista vaikutuksista on monenlaisia mielipiteitä.
» Takaisin ylös
Kysymyksiin vastasi Asiakaspalvelupäällikkö Paula Haanpää (30.09.2008)









