Ajankohtaista

Etapin loppusijoitusaluetta täytetään nyt koneohjauksella 30.06.2009

Etapin loppusijoitusaluetta täytetään nyt koneohjauksella

Lakeuden Etapin loppusijoitusalueen täyttämisessä on siirrytty uuteen aikaan, kun käyttöön on kesäkuussa otettu GPS -pohjainen koneohjausjärjestelmä. Uudistus tuo tehokkuutta kalliin loppusijoitusalueen täyttämiseen, kun järjestelmä opastaa koneen kuljettajaa toimimaan suunnitelman mukaisesti. Jätteet saadaan koneellisen ohjauksen avulla myös pienemmällä työllä haluttuun tiiviyteen, peittomaata säästyy ja myös ympäristö kiittää, kun jätteet on mahdollisimman tiiviisti pakattu.

”Satelliittinavigointiin perustuvalla koneohjauksella pystytään tekemään täsmälleen oikean paksuisia ja muotoisia täyttökerroksia loppusijoitusalueen jätetäyttöön, ilman että sitä täytyy jälkikäteen korjailla. Pystymme samalla paremmin seuraamaan jätteen tiivistymistä, mikä auttaa hyvän tiiviyden saamiseksi ja vähentää turhaa jyräystä”, kuvailee käyttöpäällikkö Ilkka Letonsaari Lakeuden Etappi Oy:stä.

Koneohjauksen avulla hehtaarille saadaan sopimaan entistä enemmän jätettä, joten käytössä oleva loppusijoitusalue saadaan tehokkaammin käytettyä. Direktiivien mukaan rakennettu alue maksaa 55 euroa neliötä, mikä tekee yli puoli miljoonaa euroa hehtaarilta

Esimerkkilaskelman mukaan, kun yhdelle hehtaarille on laitettu senttimetrin verran enemmän jätettä, vastaa tämä noin 150 omakotitalon vuoden jäteastiatyhjennyksiä. Näin ollen tehostaminen on Letonsaaren mielestä järkevää.

”Mitä tiiviimpään ja selkeämpään pakettiin jäte loppusijoitusalueella saadaan, niin sitä paremmin jatkossa myös kaikki päästöt on hallittavissa. Tämä on ympäristönkin kannalta mitä parhain parannus”, Letonsaari sanoo.

Järjestelmä kerää kellonaikatietoa koneen liikkeistä. Käyttämällä vaa´an punnitustiedoista ja järjestelmästä saatavia tietoja, voidaan selvittää minkä tahansa kuorman sijoituspaikka. Tällaista tietoa saatettaisiin tarvita esimerkiksi viranomaisten pyynnöstä.

Kuormat pystytään Letonsaaren mukaan myös tarvittaessa etukäteen merkitsemään, niin että niiden sijainti tiedetään. Joidenkin jätteiden osalta esimerkiksi ympäristölupa edellyttää sitä.

Suomessa koneohjausjärjestelmä on tähän mennessä jätehuollon käytössä ollut ainoastaan pääkaupunkiseudulla toimivalla YTV:llä.


» Takaisin  » Uutisarkisto