09.04.2019

Pääsiäisen pyhät tuovat muutoksia jäteastian tyhjennyksiin

Ensimmäisellä pääsiäisviikolla jäteauto tulee päivää ennen normaalia tyhjennyspäivää, toisella pääsiäisviikolla päivän jälkikäteen.

Arkipäiville osuvat pyhät pääsiäisen aikaan vaikuttavat jäteastioiden tyhjennyksiin Lakeuden Etapin toimialueella. Pitkäperjantaina ja toisena pääsiäispäivänä jäteastioita tyhjennetään vain joillain alueilla. Pääsääntöisesti pyhäpäiviä paikataan tyhjennysten osalta etu- ja jälkikäteen.
Ennen pääsiäistä eli ensimmäisellä pääsiäisviikolla tyhjennyspäivä voi aikaistua kaikilla niillä asiakkailla, joiden normaali tyhjennysajankohta osuu sille viikolle. Viikon 15 lauantaina ryhdytään tekemään jo etukäteen tulevan viikon jäteastian tyhjennyksiä niin, että viimeistään Pitkäperjantaina 19.4. kaikki sen viikon tyhjennykset on pääsääntöisesti tehty.
Pääsiäisen jälkeen eli toisella pääsiäisviikolla pyhäpäiville osuvat tyhjennykset tehdään jälkikäteen suurimmassa osassa toimialuetta. Viimeistään toisen pääsiäisviikon lauantaina kaikki jäteastiat on saatu tyhjennettyä niiltä asiakkailta, joiden normaalityhjennysaika osuu toiselle pääsiäisviikoille.

Lisätietoja: Lakeuden Etappi Oy, asiakaspalvelu 06-421 4900