30.04.2019

Pihatöiden risut ja haravoinnit maksutta jäteasemalle

Viime vuonna risuja vastaanotettiin 3 miljoonaa kiloa ja haravointijätteitä toinen mokoma 

Kevät tuli tänä vuonna aikaisin, joten pihatyöt haravointeineen ja pensaiden leikkaamisineen ovat päässeet jo vauhtiin. Pihapuuhissa syntyvät risut ja haravointijätteet voi kotitalouksista viedä jäteasemalle maksutta ja ilman eräkokorajoituksia.
Lakeuden Etappi ottaa kaikilla 11 jäteasemallaan kahdeksan kunnan alueella maksutta vastaan erikseen lajitellut risut ja haravointijätteet.
Jäteasemilta haravointijätteet päätyvät Kekkilä Oy:n käsittelyyn ja kierrätystuotteisiin, kuten puutarhamultaan. Risut haketetaan ja hyödynnetään energiana yhteistyökumppanin kautta.
”Haravointijätteet kannattaa pakata peräkärryn pohjalle, risut päälle ja sitoa sitten kuorma hyvin, jotta se pysyy kasassa ja on myös helppo purkaa jäteasemalla”, vinkkaa Etapin jäteneuvoja Oona Salo.
Mikäli kuljettaa haravointijätteitä jäteasemalle muovisäkeissä, säkit tulee itse tyhjentää ja laittaa sitten niille varattuun paikkaan jäteasemalla. Ota myös mukaan esimerkiksi talikko, jolla purkaminen sujuu helposti. Risut lajitellaan jäteasemalla omaan kekoonsa ja haravointijätteet omaansa. 

Avopoltto on asemakaava-alueella kiellettyä 

Risuja voi myös itse polttaa kiinteistön tulipesässä, jos sellaiseen on mahdollisuus. Haravointijätteet voi myös kompostoida kotikiinteistöllä.
Haja-asutusalueella voi omalla kiinteistöllä myös itse polttaa vähäisiä määriä kuivia risuja ja oksia ulkona.
Risujen ja haravointijätteiden avopoltto on jätehuoltomääräysten mukaan kiellettyä asemakaava-alueella. Savuhaittaa ei saa aiheuttaa missään, myöskään haja-asutusalueella.
Risujen ja haravointijätteiden vastaanotto on Salon mukaan ollut suosittu palvelu jäteasemilla. Viime vuonna risuja vastaanotettiin yli 3595 tonnia eli noin 3,5 miljoonaa kiloa. Haravointijätteitä kuntien asukkaat toivat jäteasemille reilut 3009 tonnia, mikä tekee noin kolme miljoonaa kiloa.
Risuiksi määritellään puiden oksat, leikatut pensaat ja noin ranteen paksuiset tai sitä ohuemmat puut. Haravointijätteitä ovat erilaiset kasvin osat, kukat, ruohot ja lehdet.
Kannot ja juurakot otetaan maksullisena jätteenä vastaan jätehuoltokeskuksessa Ilmajoella.

 

 Lisätietoja: Lakeuden Etappi Oy, jäteneuvoja Oona Salo puh. 040 6415668