Tietokoneella ja mobiilisti toimiva Kierrätyskyläpeli on hauska ja helppo tapa oppia kestävästä elämäntavasta, lajittelusta ja kierrätyksestä. Se antaa opettajille myös uuden opetustyökalun ympäristökasvatukseen monipuolisilla tehtävillään.
Pelillistämisen avulla oppitunnit muuttuvat oppijoita aktivoiviksi peleiksi. Peliä pelatessa oppii uutta, vaikka kaikkeen ei osaisikaan vastata oikein, sillä oikeat vastaukset annetaan tehtävien lopussa. Tehtävämuotoja on erilaisia kuten ”yhdistä parit”, ”monivalinta” ja ”täytä puuttuva sana”. Lisäksi on luovia tehtäviä, joissa voi vastata esimerkiksi videolla tai äänitiedostolla.
Pelissä lapset pelaavat joko ryhmissä tai yksilöinä ja auttavat kierrätyskylän asukkaita jätehuoltoon liittyvissä pulmissa. Samalla kerätään pisteitä. Voittaja tai voittajat valitaan kylän uusiksi kierrätyskoutseiksi.

Oppitunnit muuttuvat oppijoita aktivoiviksi peleiksiNäyttökaappaus Kierrätyskyläpelin mobiiliversiosta

Kierrätyskyläpeli

  • on rakennettu Seppo-pelialustalle, joka on monille kouluille jo entuudestaan tuttu. Ohjaajana toimii opettaja.
  • toimii niin mobiilisti selaimella tai Sepon omalla sovelluksella kuin tietokoneellakin.
  • sisältää monipuolisia tehtäviä, jotka ovat tarpeeksi haasteellisia, mutta eivät liian vaikeita. Tehtävien teemoina ovat kestävä kuluttaminen, lajittelu ja kierrätys.
  • on saavutettavuusstandardien mukainen.

Lisätietoja:

Tanja Pykäri
viestintäassistentti
sukunimi.etunimi[a]etappi.com
p. 040 483 7170

Tilaa ohjeet pelin käyttöönottoon

  • Linkki ja ohjeet peliin lähetetään ilmoitettuun sähköpostiosoitteeseen.
  • Ilmoita lomakkeessa työsähköpostiosoite.

 

Lakeuden Etappi vastaa pelin luojana pelissä käytetyistä elementeistä. Pelin sisältö on rakennettu siten, että tarkoituksena ei ole kerätä henkilötietoa. Lakeuden Etappi ei pääse käsiksi peliin ladattuihin tietoihin, eikä pysty valvomaan pelin käyttöä.

Oppilaitos hallinnoi pelin tai pelien pelaamista. Jos oppilaitos päättää kerätä henkilötietoja pelissä (esimerkiksi valokuvat, joista oppilas on tunnistettavissa), se vastaa itse tietosuojalainsäädännön mukaisesta informointivelvoitteesta. Samoin se vastaa oppilaiden oikeuksien käyttöä koskevien pyyntöjen käsittelystä ja niihin vastaamisesta sekä tietoturvaloukkausten ilmoitusvelvollisuudesta ja tietoturvamenettelyistä pelien toteutuksen yhteydessä.

Lakeuden Etappi ei vastaa kolmannen osapuolen tai Pelinohjaajan tai Käyttäjän Peliin tuottamien, tallentamien tai Pelissä tai sen kautta jakamien tietojen tai materiaalin sisällöstä tai niiden oikeellisuudesta tai luotettavuudesta. Lakeuden Etappi ei vastaa Pelinohjaajalle tai Pelin Käyttäjälle tai kolmannelle osapuolelle Pelin käytöstä tai Pelin kautta saadun tiedon tai materiaalin käytöstä välittömästi tai välillisesti aiheutuneista mahdollisista vahingoista miltään osin. Pelin käyttäjä ja Pelinohjaaja vastaa kaikesta hänen käyttäjätunnuksensa kautta tapahtuvasta toiminnasta mukaan lukien salasanan salassapito.

Lakeuden Etappi voi muuttaa milloin tahansa ilman erillistä ilmoitusta Pelin käyttäjille Peliä koskevia ehtoja sekä Kierrätyskyläpelin tietosuojaselostetta.

Oppilaitoksen huomatessa pelin elementeissä jotain sellaista, joka aiheuttaa riskejä oppilaan oikeuksille tai vapauksille, tulee tällaisista ilmoittaa Lakeuden Etapille. Lakeuden Etappi vastaa pelialustan tietoturvasta. Jos tietoturvaan liittyviä puutteita havaitaan, niin oppilaitos on velvollinen ilmoittamaan sellaisista tekijöistä Lakeuden Etapille.

Lakeuden Etappi Oy, Y-tunnus: 1087873-0
Laskumäentie 15, 60760 Pojanluoma (Ilmajoki)
Puhelin: (06) 421 4900 (vaihde)
Sähköposti: asiakaspalvelu@etappi.com
Tietosuojavastaava: Anne Partanen, tietosuoja@etappi.com, 0400 273 416