Ruokahävikki tarkoittaa alun perin syömäkelpoista ruokaa, joka heitetään pois esimerkiksi pilaantumisen takia. Sen syntyä olisi voitu välttää ennakoimalla paremmin ruoan kulutusta tai valmistamalla tai säilyttämällä ruoka toisin.
Tärkeän teemaviikon kunniaksi jaamme tietoa ja vinkkejä ruokahävikistä niin Etappi-radiossa, sosiaalisessa mediassa kuin tässä uutisessa. Ota vinkit talteen ja vähennä hävikkiä arjessa!
Mistä on kyse?
- Hävikkiviikko on Kuluttajaliiton koordinoima viestintäkampanja, jonka tavoitteena on herättää keskustelua ruokahävikistä ja lisätä ruoan arvostusta.
- Hävikin vähentäminen on tärkeää niin ympäristön, talouden kuin eettisyydenkin vuoksi.
- YK:n ympäristöohjelma UNEP on arvioinut, että ruokahävikki vastaa 8–10 prosentista kasvihuonekaasuja
- YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin kuuluu ruokahävikin puolittaminen vuoteen 2030 mennessä.
Vähennä hävikkiä näillä vinkeillä:
1. Torju kasvishävikkiä! Pilko, raasta, soseuta ja heitä kastikkeiden tai laatikkoruuan joukkoon. Pakasta, paahda tai kuivata säilöön. Olemme koonneet reseptejä nahistuneiden kasvisten pelastamiseksi. Katso reseptit tästä.
2. Pidä kaapit järjestyksessä:
- Vanhemmat ja helposti pilaantuvat elintarvikkeet jääkaapissa eteen ja näkyville.
- Käy kuiva-ainekaappi lävitse tasaisin väliajoin ja suunnittele parasta ennen -päivää lähestyville tuotteille sopivat ruuat ja leipomukset lähiviikoille.
- Myös pakastin olisi hyvä käydä läpi aika ajoin. Esimerkiksi lihaa ei kannata säilyttää pakastimessa yli kolmea kuukautta.
3. Valmista ruokaa vain tarvittava määrä ja syö tähteet seuraavina päivinä tai pakasta! Kirjoita pakasteen päälle sisältö ja päiväys, jotta muistat syödä sen hyvissä ajoin.
4. Suunnittele ruokaostokset pidemmäksi aikaa kerrallaan ja tee kauppalappu jo kotona. Vähennät hävikkiä ja säästät aikaa ruokakaupassa!
Heivaa kasvishävikki kokkaamalla
Tänä vuonna Hävikkiviikolla keskitytään ruoan arvostamisen ja hävikin vähentämisen lisäksi edistämään myös kasvisten syönnin lisäämistä. Ei laiteta hedelmiä ja vihanneksia eli HeViä roskiin, vaan kokataan niistä jotain maukasta – ota tästä reseptit käyttöön.
Perunamuusin pelastus-rieska
n. 3 dl perunamuusia
ripaus suolaa
muna
n. 3dl vehnäjauhoja, saman verran kuin muusia
Sekoita kaikki ainekset nopeasti taikinaksi ja nosta taikinasta nokareita uunipellille leivinpaperille. Taputtele nokareet rieskoiksi jauhotetuin käsin.
Pistele haarukalla ja paista 250 asteessa keskitasolla noin 15 min.
Hätää kärsivien hedelmien pannari
1 banaani
1-2 hävikkihedelmää, pelkkä banaanikin käy.
2 kananmunaa
5 dl maitoa tai kaurajuomaa
3 dl kaurahiutaleita
2 rkl rypsiöljyä
1/2 tl suolaa
Muussaa banaani ja hävikkihedelmä. Sekoita kaikki aineksen keskenään. Kaada pellille tai vuokaan. Paista 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia.
Nahistuneiden vihannesten sosekeitto
700 g nahistuneita vihanneksia
2 sipulia
mausteita oman maun mukaan
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
2 dl ruokakermaa
Kuori ja paloittele porkkanat, perunat ja sipulit. Laita kattilaan kasvikset, liemikuutio ja vesi. Keitä kasviksia kannen alla 10 – 15 min, kunnes ne ovat kypsiä. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää ruokakerma ja mausta suolalla. Kuumenna ja nauti!
Jaamme Hävikkiviikolla reseptejä myös sosiaalisessa mediassa, ota seurantaan!