Kevään pihatyöt haravointeineen ovat käynnissä, mikä näkyy aina myös Lakeuden Etapin jäteasemilla ja RE-pisteillä vilkkaana asiointina. Pihojen ja puutarhojen kesäkuntoon laittaminen tuottaa risuja ja haravointijätteitä, jotka voi kotitalouksista viedä jäteasemille ja RE-pisteille maksutta ja ilman eräkokorajoituksia.
Etappi ottaa kaikilla toimipisteillään maksutta vastaan erikseen lajitellut risut ja haravointijätteet.
”Haravointijätteet kannattaa laittaa peräkärryn pohjalle ja risut niiden päälle sekä sitoa kuorma hyvin. Näin se pysyy hyvin kasassa ja on myös helppo purkaa jäteasemalla”, neuvoo ympäristökouluttaja Oona Ollila.
Mukaan voi ottaa esimerkiksi talikon, jolla purkaminen sujuu helposti. Mikäli kuljettaa haravointijätteitä muovisäkeissä, säkit tulee itse tyhjentää jäteasemalla niille varattuun paikkaan. Risut lajitellaan omaan kekoonsa ja haravointijätteet omaansa, josta ne toimitetaan käsittelyyn. Jäteasemilta haravointijätteet päätyvät Kekkilä Oy:n käsittelyyn ja kierrätystuotteisiin, kuten puutarhamultaan. Risut haketetaan ja hyödynnetään energiana yhteistyökumppanin kautta.
Puutarhajäte ei kuulu biojätteeseen
Haravointijäte päätyy eri käsittelyprosessiin kuin biojäte, ja siksi risuja ja haravointijätteitä ei tule lajitella biojätteeseen. Risu- ja haravointijäte kompostoidaan ja siitä tehdään multatuotteita yhteistyössä Kekkilä Oy:n kanssa. Biojäte taas päätyy Etapin biokaasulaitokseen ja siellä maanparannusrakeen tuotantoon.
Ollilan mukaan risujen ja haravointijätteiden vastaanotto on suosittu maksuton palvelu jäteasemilla, ja niiden vastaanotossa onkin vilkasta sekä näin keväisin että syksyisin.
Risuihin otetaan vastaan puiden oksat, leikatut pensaat ja noin ranteen paksuiset tai sitä ohuemmat puiden rungot. Haravointijätteitä ovat erilaiset kasvin osat, kukat, ruohot ja lehdet.
Kannot ja juurakot eivät kuulu risuihin, vaan ne otetaan maksullisena jätteenä vastaan Etapin jätehuoltokeskuksessa Ilmajoella. Haravointijäte ei saa sisältää myöskään vieraslajeja, vaan ne on hävitettävä poltettavana jätteenä.
Avopoltto asemakaava-alueella kiellettyä
Haravointijätteet voi myös kompostoida kotikiinteistöllä. Puhtaita risuja voi itse polttaa kiinteistön tulipesässä. Risuja ja haravointijätteitä ei saa kipata metsään, koska ne luokitellaan jätteeksi. Niitä ei myöskään saa polttaa missä vaan.
”Haja-asutusalueella voi itse polttaa vähäisiä määriä kuivia risuja ja oksia ulkona, omalla pihalla”, Ollila kertoo.
Risujen ja haravointijätteiden avopoltto on Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräysten mukaan kiellettyä asemakaava-alueella. Savuhaittaa ei saa aiheuttaa missään, myöskään haja-asutusalueella.