Kun omenat alkavat olla kypsiä ja satokausi parhaimmillaan, ylimääräisille ompuille etsitään paikkaa. Etapilta syksyisin kysytäänkin neuvoa, miten toimia omenien kanssa, jos niitä tulee enemmän kuin pystyy itse käyttämään tai ne ovat pilaantuneet. Neuvona on etsiä aina ensin muita hyödyntämistapoja ja viimeisenä vaihtoehtona vasta toimittaa jätteeksi.

Syö, säilö, lahjoita tarvitseville ja vasta viimeisenä vaihtoehtona jätteeksi!

Mikäli kuitenkaan kaikkia omenoita ei pysty hyötykäyttämään, eikä ottajia löydy, voi ne viedä Etapin jäteasemille ja RE-pisteelle maksutta.
Etappi on järjestänyt jo useampana syksynä kotitalouksien jäteomenien maksuttoman vastaanoton, mikä on otettu myönteisesti vastaan asiakkaiden keskuudessa. Tänä syksynäkin keräys taas järjestetään.

Omaan biojäteastiaan vain pussillinen – varo ampiaisia

Jäteasemille ja RE-pisteelle voi maksutta viedä jäteomenia enintään kaksi kuutiota eli noin peräkärryllisen per asiakas elo- ja lokakuun aikana. Keräykseen viedyt omenat päätyvät Etapin biokaasulaitokseen, jossa niistä tehdään biokaasua ja Ranu-maanparannusraetta.

Syömäkelvottomat omenat voi myös itse kompostoida tai laittaa pieniä määriä taloyhtiön biojäteastiaan, jos kiinteistöllä on sellainen. Biojäteastiaan saa omenoita laittaa enintään muovikassillisen verran eli noin 30 litraa per astian tyhjennyskerta, jotta liika paino ei riko astiaa. Jäteomenia ei pidä laittaa kodin poltettavan jätteen astiaan, koska silloin ne eivät päädy hyödynnettäväksi.

Omenat tai marjamäski voivat houkuttaa ampiaisia, jotka voivat olla vaaraksi itselle ja jätekuljettajille, joten mahdolliset ampiaispesät tulee poistaa jäteastiasta varovaisuutta noudattaen, jotta jäteastia saadaan tyhjennettyä.