Jos et halua käyttää Etapin pesupalvelua taloyhtiössäsi, se tulee perua 30.4 mennessä.

Etappi pesee nyt jäteastiat säännöllisesti

Etappi ryhtyy nyt jäteastian tyhjentämisen lisäksi myös urakalla pesemään jäteastioita, jolloin kiinteistöllä on yksi huolehdittava työ vähemmän. Lisäksi näin saadaan järjestelmällisesti pidettyä jäteastiat siisteinä ja hygieenisinä.
Pesupalvelu koskee taloyhtiöitä ja kunnallisen jätehuollon vastuulla olevia kiinteistöjä, mutta myös omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan kiinteistöt taajama-alueella voivat tilata maksullisen pesun niin halutessaan. Syväkeräyssäiliöille voi myös halutessaan tilata pesupalvelun.
Aikaisemmin jäteastian pesun on saanut taloyhtiölle tilauksesta, mutta nyt vuoden alusta lähtien Etappi on ryhtynyt pesemään kerran vuodessa kaikki taloyhtiöiden poltettavan jätteen jäteastiat automaattisesti toukokuun ja syyskuun välisenä aikana.
Jäteastian pesu on harjaton ja se tehdään koneellisesti. Jäteastiat pestään vain sisäpuolelta. Astian ulkopuolen siisteydestä vastaa edelleen astian haltija. Jäteastian pesu maksaa arvonlisäveroineen 19,65 euroa ja se peritään jätelaskussa.

Huom! Jos et halua käyttää Etapin pesupalvelua taloyhtiössäsi, vaan peset mieluummin itse jäteastian, Etapin pesupalvelu tulee perua 30.4 mennessä Etapin nettisivujen ”asioi verkossa” lomakkeella.