Paljonko hiilidioksidipäästöjä syntyy, jos muovipakkaukset kerätään kierrätykseen suoraan taloyhtiöiden kiinteistöiltä Lakeuden Etapin toimialueella? Tämä asia on nyt tutkittu elinkaariselvityksellä. Tutkimuksen tulosten perusteella muovipakkausten kiinteistökeräys aiheuttaa vähiten päästöjä, kun keräys järjestetään vain isoimmilta asuinkiinteistöiltä ja rajatulta alueelta. Keräyksen laajentaminen pienempiin taloyhtiöihin ja kuntiin lisäisi päästöjä.
”Halusimme ottaa ympäristövaikutukset huomioon ennen kuin ryhdytään tekemään päätöksiä siitä, minkälaisilta kiinteistöiltä ja miltä alueelta muovipakkauksia ryhdytään keräämään”, kertoo elinkaariselvityksen toteuttanut Lakeuden Etapin kehitys- ja ympäristöpäällikkö Mirva Hautala tutkimuksen taustoista.
Elinkaariselvityksen pohjalta Etappi suunnittelee nyt muovipakkausten kiinteistökohtaisen keräyksen käynnistämistä vuoden 2020 alussa isoimmilta taloyhtiöiltä keskustaajamissa Seinäjoella, Lapualla, Kurikassa ja Ilmajoella. Isoille taloyhtiöille muovipakkausten keräykseen tulisi velvoite, pienemmille keräysalueella sijaiseville taloyhtiöille kaavaillaan mahdollisuutta liittyä keräykseen vapaaehtoisesti.
”Omakotitalouksille ja muille pienemmissä taloyhtiöissä asuville tarjottaisiin muovipakkausten maksutonta vastaanottoa jäteasemilla”, Hautala kertoo suunnitelmista.
Lakeuden jätelautakunta päättää asiasta jätehuoltomääräysten uudistamisen yhteydessä. Asia on käsittelyssä ensimmäisen kerran elokuussa ja päätös tehdään marraskuussa.

Kiinteistökeräys täydentämään tuottajien keräystä

Kiinnostus muovipakkausten kierrättämiseen näkyy myös Etapin arjessa, kyselyitä keräysastian saamiseksi taloyhtiöihin on jo tullut ja myös lainsäädäntö ohjaa jätehuollon toimijoita yhä useampien jätelajien kierrätyksen lisäämiseen.
Muovipakkausten keräämisestä ja kierrättämisestä Suomessa vastaavat pakkausten tuottajat, eli valmistajat ja maahantuojat, joiden puolesta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy hoitaa pakkausten keräyksen. Rinki on järjestänyt muovipakkausten keräyksen joillain ekopisteillään, joita Etapin toimialueella kahdeksan kunnan alueella on yhteensä 12. Kahdessa kunnassa ei ole yhtään keräyspistettä.
Tästäkin syystä Etappi pyrkii nyt täydentämään keräystä, jotta kuntalaisilla olisi tasapuoliset mahdollisuudet kierrätykseen. Vaikka erilliskeräys käynnistetäänkin, osa muovipakkauksista tullaan edelleen hyödyntämään sähkön ja lämmön tuotannossa Westenergyn jätevoimalassa, johon kodin jäteastian sisältö Etapilta päätyy.

Mitä tutkittiin?

”Tutkimuksessa selvitettiin päästöjä aiheuttavat toiminnot eli keräys, siirtokuljetukset ja kierrätysmateriaalin valmistus, kun kerätty materiaali valmistetaan uusiomuoviksi. Huomioitava oli myös kerätyn pakkausmuovin energiahyödyntäminen, koska osa kerätyistä muovipakkauksista päätyy energiana hyödynnettäväksi”, Hautala kuvailee.
Fortumin mukaan erilliskerätyistä muovipakkauksista 70 prosenttia päätyy uusioraaka-aineen tuotantoon muoviteollisuudelle, mutta 30 prosenttia kierrätykseen kerätyistä muovipakkauksista päätyy kierrätyksen sijasta lopulta energiahyötykäyttöön.
Niin sanottuina päästöhyvityksinä tutkimuksessa otettiin huomioon neitseellisen muovin tuotannon välttäminen, kun sitä voidaan korvata kierrätysmuovilla, ja toisaalta huomioitiin muiden polttoaineiden korvaaminen polttamalla jätemuovia.
Mirva Hautala teki elinkaariselvityksen osana ylempää AMK-tutkintoa Turun ammattikorkeakoulussa. Tutkimus on parhaillaan tarkastettavana oppilaitoksessa.

Lisätietoja: Lakeuden Etappi, kehitys- ja ympäristöpäällikkö Mirva Hautala, puh. 044 574 4933