Ekomaksu koskee jatkossa myös vapaa-ajan kiinteistöjä

Jäteastian tyhjennyshintaa ei aiota nostaa

Ekomaksu koskee jatkossa myös vapaa-ajan kiinteistöjä

Etappi ei ole nostamassa jäteastian tyhjennyshintaa, vaikka yleinen kustannustaso ja kuljetuskustannukset nousevat 4,5 prosenttia vuonna 2019. Ekomaksua aiotaan ryhtyä laskuttamaan myös vapaa-ajan kiinteistöiltä Lakeuden Etapin toimialueella. Lakeuden Etappi esittää Lakeuden jätelautakunnalle ekomaksun laajentamista koskemaan kaikkia kiinteistöjä. Uusi jätemaksutaksa on nyt lausuntokierroksella. Lakeuden jätelautakunta päättää taksasta ensi vuoden puolella.

Jäteastian tyhjennyshintaa ei aiota nostaa ensi vuonna, vaan hinta säilyy nykyisellään. Kolmena edellisenä vuotena jätemaksuja on Etapin toimialueella jopa alennettu. Vuosina 2015 ja 2016 laskettiin poltettavan jätteen astian tyhjennyshintaa ja tänä vuonna biojätteen tyhjennyshintaa. Tällä hetkellä esimerkiksi 240 litran poltettavan jätteen jäteastian tyhjennyksen hinta on 7,44 euroa per tyhjennyskerta.  Biojätteen tyhjennyshinta esimerkiksi 240 litran biojäteastialle on 9,18 euroa per tyhjennyskerta. Hinnat sisältävät arvonlisäveron.
Vapaa-ajan kiinteistöistä maksetaan jatkossa ekomaksua 12,90 euroa vuodessa, jos lautakunta vahvistaa taksaesityksen. Tähän saakka ekomaksua, eli jätehuollon kiinteää perusmaksua, on maksettu vain vakituisesti asutuilta kiinteistöiltä, keskimäärin 38,64 euroa vuodessa kiinteistötyypistä riippuen. Kuitenkin jätehuollon ekomaksulla katettavat palvelut ovat olleet tarjolla myös vapaa-ajan asukkaille.
Ekomaksulla katetaan esimerkiksi jäteasemien maksuton vastaanotto useille jätelajeille ja Etapin ekopisteiden ylläpito. Ekomaksun periminen myös kesämökeistä on yleinen käytäntö muuallakin Suomessa. Asiakkailta saatu palautekin on vaikuttanut päätökseen.
”Etapin asiakaspalveluun on vuosien saatossa tullut tästä asiasta palautetta toimialueen kuntien asukkailta. On koettu, että ei ole tasapuolista, että vakituiset asukkaat kustantavat siltä osin jätehuoltoa myös kesäasukkaiden puolesta”, kertoo kehitys- ja ympäristöpäällikkö Mirva Hautala Lakeuden Etapista.
Jätemaksutaksaan on lisäksi esitetty muutos asumisessa syntyvien lietteiden kuljetusten osalta. Niin sanottu hukkakäyntimaksu olisi jatkossa samansuuruinen aina, kun tähän asti ensimmäisestä hukkakäynnistä on maksettu vähemmän. Hukkakäynnistä maksettaisiin siten ensi vuonna aina 74,98 euroa.
Jätemaksutaksa vahvistetaan lausuntojen jälkeen 16.1.2019. Lausuntoja voi jättää Lakeuden jätelautakunnalle 7.12. – 5.1.2019.

Lisätietoja: Lakeuden Etappi, kehitys- ja ympäristöpäällikkö Mirva Hautala puh. 044 574 4933 ja Lakeuden jätelautakunta, jäteasiamies Jenni Laitila puh. 044 419 1878