Poikkeuksellisen kevätkauden aikana kotoilevilla kuntalaisilla on ollut aikaa ryhtyä kevätsavottaan jo hyvissä ajoin, mikä näkyy Lakeuden Etapin jäteasemillakin. Pihatyöt haravointeineen ja pensaiden leikkaamisineen ovat päässeet vauhtiin. Myös lumeton talvi on edistänyt asiaa.
Lakeuden Etappi ottaa kaikilla 11 jäteasemallaan kahdeksan kunnan alueella kotitalouksilta maksutta vastaan erikseen lajitellut risut ja haravointijätteet.

”Haravointijätteet peräkärryn pohjalle, risut päälle ja sitten kuorma sidotaan hyvin, jotta se pysyy kasassa ja on myös helppo purkaa jäteasemalla”, neuvoo Etapin ympäristökouluttaja Oona Ollila.
Mikäli vie haravointijätteitä jäteasemalle muovisäkeissä, säkit tulee paikan päällä itse tyhjentää ja laittaa sen jälkeen niille varattuun paikkaan. Mukaan on hyvä ottaa myös esimerkiksi talikko, jolla purkaminen sujuu helposti.
Risut lajitellaan jäteasemalla omaan kekoonsa ja haravointijätteet omaansa, josta ne jatkavat matkaansa edelleen kierrätettäväksi. Jäteasemilta haravointijätteet päätyvät Kekkilä Oy:n käsittelyyn ja kierrätystuotteisiin, kuten puutarhamultaan. Risut haketetaan ja hyödynnetään energiana yhteistyökumppanin kautta.

Asemakaava-alueella avopoltto on kiellettyä

Risuja voi myös itse polttaa kiinteistön tulipesässä, jos sellaiseen on mahdollisuus. Haravointijätteet voi myös kompostoida kotikiinteistöllä.
Haja-asutusalueella voi omalla kiinteistöllä myös itse polttaa vähäisiä määriä kuivia risuja ja oksia ulkona.
Risujen ja haravointijätteiden avopoltto on jätehuoltomääräysten mukaan kiellettyä asemakaava-alueella. Savuhaittaa ei saa aiheuttaa missään, myöskään haja-asutusalueella.
Risuiksi määritellään puiden oksat, leikatut pensaat ja noin ranteen paksuiset tai sitä ohuemmat puut. Haravointijätteitä ovat erilaiset kasvin osat, kukat, ruohot ja lehdet.
Kannot ja juurakot otetaan maksullisena jätteenä vastaan jätehuoltokeskuksessa Ilmajoella.

Vieraslajit ja haittakasvit hyvin pakattuna poltettavaan jätteeseen

Vieraslajeja, kuten lupiineja, kurtturuusuja tai jättibalsamia ei saa viedä jäteasemalla haravointi- tai risujätteeseen, koska sieltä ne pääsevät leviämään. Vieraslajit voi laittaa kodin jäteastiaan eli poltettavaan jätteeseen, mutta leviämisvaaran vuoksi ne tulee aina pakata tiiviisti esimerkiksi vahvaan jätesäkkiin. Vieraslajien joukossa ei saa olla suuria määriä multaa.
Alle kahden kuution erät voi viedä hyvin ja tiiviisti pakattuna myös mille tahansa jäteasemalle, jossa ne otetaan vastaan poltettavaan jätteeseen hinnaston mukaisella maksulla. Tätä suuremmat määrät vastaanotetaan jätehuoltokeskuksessa Ilmajoella hinnaston mukaisella maksulla.

Jäteasemat toimivat normaalisti, turvavälit tulee muistaa

Etapin jäteasemat palvelevat toistaiseksi normaaliin tapaan, lukuun ottamatta maksamista, mikä tehdään nyt ulkona eikä toimistossa. Myöskään käteismaksu ei ole käytössä.
Poikkeusolot eivät ole vielä vaikuttaneet jäteasemien aukioloihin, mutta kannattaa aina tarkistaa ajantasainen aukiolo Etapin nettisivuilta.
Asiakkaiden tulee muistaa pitää suositusten mukaiset turvavälit jäteasemilla asioidessaan.

 

Lisätietoja: Lakeuden Etappi Oy, ympäristökouluttaja Oona Ollila puh. 040 6415668