Kävijämäärä kasvoi, vaarallisen jätteen kampanja puri

Lakeuden Etapin jäteasemilla oli vilkas vuosi

Kävijämäärä kasvoi, vaarallisen jätteen kampanja puri

Lakeuden Etapin jäteasemilla oli vilkas toimintavuosi. Toimialueen asukkaat käyttivät viime vuonna jäteasemien palveluja edellisvuottakin enemmän. Viime vuoden tilastojen mukaan Etapin jäteasemilla asioi vuoden aikana noin 106 500 kävijää, kun edellisvuonna kävijöitä oli noin 100 700.
”Etapin asiakkaat ovat käyttäneet aktiivisesti jäteasemien palveluja ennenkin. Viime vuonna järjestetty vaarallisen jätteen kampanja tempauspäivineen lisäsi asiointia entisestään. Jokaisella jäteasemalla järjestettiin kampanjaan liittyvä tempauspäivä, mikä näkyy myös asiakasmäärissä”, arvioi jäteasematoiminnoista vastaava jätehuoltoinsinööri Mauri Rajamäki. 
Eniten asiointeja viime vuonna oli Seinäjoki-Nurmon jäteasemalla, jossa kirjattiin yhteensä noin  35 500 asiakaskäyntiä. Toisena asiointivilkkaudessa tulee Lapuan jäteasema, jossa kävi liki 17 000 asiakasta ja kolmanneksi tulleella Ilmajoen jäteasemalla yli 14 500 asiakasta.

Palveluiden käyttö huomioidaan aukioloajoissa

Verrattaessa jäteasemien vilkkautta suhteessa aukioloaikaan, eniten asiakaskäyntejä per aukiolotunti oli myös Seinäjoki-Nurmon jäteasemalla. Seuraavaksi vilkkaimpia olivat aukioloaikaan suhteutettuna Kurikan ja Lapuan jäteasemat.
Seinäjoki-Nurmon jäteasemalla kävi keskimäärin 19 asiakasta aukiolotunnissa, Kurikassa 16 ja Lapualla 15 asiakasta tunnissa. Keskimäärin Etapin jäteasemilla kävi 11 asiakasta aukiolotunnissa. Vuonna 2017 keskiarvo oli 10 asiakasta.
Asiakaskäyntien määrän kehitystä seurataan, jotta jäteasemien aukioloaikoja osataan mitoittaa kysyntää vastaavaksi. Paras tapa turvata oman kunnan jäteaseman palvelut, onkin käyttää niitä.

Vaarallisen jätteen saanti kasvoi

 Etapin vaarallisen jätteen kampanjointi kuntien asukkaille tuotti tulosta paitsi asiointimäärissä myös jätteen talteen saannissa. Esimerkiksi maalijätteen vastaanottomäärä jäteasemilla lisääntyi viime vuonna edellisestä vuodesta noin 25 500 kiloa. Myös kyllästettyä puuta tuotiin noin 17 000 kiloa edellisvuotta enemmän sekä jarru- ja kytkinnesteitä noin 3 500 kiloa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Jäteöljyä vastaanotettiin jäteasemilla viime vuonna yhteensä noin 78 000 kiloa.
”Vaarallisen jätteen kampanjan tavoitteena oli saada vaaralliset aineet ja esineet pois kotinurkista ja ympäristöstä turvalliseen käsittelyyn vaaraa aiheuttamasta. Tässä siis onnistuimmekin”, Rajamäki toteaa.
Vaarallisia jätteitä vastaanotetaan kotitalouksista maksutta 100 litraa tai kiloa kerralla kaikilla Etapin jäteasemilla ympäri vuoden. Lukuun ottamatta asbestia, jota otetaan maksutta vastaan enintään 20 litraa kerralla. Jätehuoltokeskuksessa Ilmajoella otetaan vastaan myös isompia eriä jäteöljyä esimerkiksi tynnyreissä. 

Kävijämäärät kunnittain

Kunta

  Asiakasmäärä

Keskim. kävijöitä/
aukiolotunti

Alavus

7 068

7,80

Ilmajoki

14 509

4,72*

Jalasjärvi

7 071

11,67

Kihniö

1 651

8,60

Kuortane

3 232

10,77

Kurikka

10 834

16,12

Lapua

16 819

15,26

Peräseinäjoki

1 693

9,10

Sjk-Nurmo

35 629

19,45

Ylistaro

2 918

9,35

Ähtäri

4 908

8,18

Yhteensä

106 332

116,30

*Ilmajoella aukioloaikaa 12 h/vrk ei vertailukelpoinen muihin

Lisätietoja: Lakeuden Etappi, jätehuoltoinsinööri Mauri Rajamäki puh. 040 7748523