Kampanja pyrkii kiinnittämään huomiota vaarallisiin jätteisiin ja kannustamaan niiden oikeaan lajitteluun ja palauttamiseen

Vaaralliset jätteet halutaan tarkasti talteen kampanjalla

Kampanja pyrkii kiinnittämään huomiota vaarallisiin jätteisiin ja kannustamaan niiden oikeaan lajitteluun ja palauttamiseen

Ainakin puoli miljoonaa kuluttajaa aktivoituu tänäkin vuonna ja toimittaa kodin vaaralliset jätteet kuntien ja tuottajayhteisöjen vaarallisen jätteen keräyspaikkoihin. Kiertävät keräysautot kokoavat yhteensä lähes kansantapahtuman kaltaisen ihmispaljouden pysähdyspaikoillaan.

Vaarallisten jätteiden tuominen keräykseen koetaan tärkeäksi ja keväisin aktiivisuus kasvaa tälläkin saralla. Osa kuluttajista ei kuitenkaan tiedä, miten toimia, tai ei muusta syystä tuo vaarallisia jätteitä oikeaan keräykseen. Keräyksen tehostamiseksi Jätelaitosyhdistys (JLY), Vesilaitosyhdistys (VVY) ja Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) kokosivat kampanjan ja kutsuivat mukaan alan toimijoita.

Etelä-Pohjanmaalta Lakeuden Etappi on mukana kampanjassa. Vaarallinen jäte 2012-kampanja alkaa 2.4. ja jatkuu eri paikkakunnilla keräysautokierroksien aikataulujen mukaisesti. Etapin toimialueella kerätään öljyä touko-kesäkuussa, mistä tiedotetaan erikseen.

Kampanjassa on mukana 28 kuntien jätelaitosta ja -yhtiötä Lapista eteläisimpään Suomeen asti, vesilaitoksia, paristojen ja kannettavien akkujen keräyksestä vastaava tuottajayhteisö Recser Oy ja ajoneuvoakkuja keräävä tuottajayhteisö Akkukierrätys Pb. Omilla ilmoituskanavillaan mukana on lisäksi Apteekkariliitto, Yliopiston apteekki ja Pfizer Oy. Asiantuntijaroolissa mukana on ollut Ekokem.

Ongelmajäte on nyt vaarallinen jäte

Kampanja pyrkii kiinnittämään huomiota vaarallisiin jätteisiin ja kannustamaan niiden oikeaan lajitteluun ja palauttamiseen. Kuluttajille suunnattua materiaalia on muun muassa netissä, radiossa ja apteekeissa. Pk-yrityksille on tuotettu tiivis opas kuudelle eri toimialalle.

Vaarallinen jäte on aiemmin tunnettu nimellä ongelmajäte. Termi muuttui tänä vuonna paremmin asiaa kuvaavaksi. Vaarallinen jäte voi aiheuttaa jo pieninä määrinä haittaa terveydelle tai ympäristölle. Kotien tavallisimpia vaarallisia jätteitä ovat lääkejätteet, osa paristoista ja ladattavat akut, ajoneuvoakut, maalijämät, liuottimet, energiansäästölamput ja loisteputket, jäteöljyt, lakat ja painekyllästetty puu.

Lisätietoa vaarallisista jätteistä saa uudelta verkkosivulta www.vaarallinenjäte.fi.
Kotitalouksien vaarallisia jätteitä voi tuoda maksutta keräykseen ympäri vuoden. Koko maan keräyspaikat löytyvät osoitteesta www.kierrätys.info. Paristot voi palauttaa niitä myyviin kauppoihin ja lääkkeet apteekkiin. Yritysten vaarallisten jätteiden keräys on pääosin maksullista.