Oma jäteastia, kimppa-astia tai aluekeräyspiste?

Vapaa-ajan kiinteistöjen jätehuoltoon on erilaisia ratkaisuja

 Oma jäteastia, kimppa-astia tai aluekeräyspiste?

Vapaa-ajan asunnoilla alkaa taas olla elämää näin kevään korvilla, kun mökkikausi käynnistyy. Myös kesämökin jätehuolto on ajankohtainen asia järjestettäessä omaa lintukotoa lomia varten kuntoon. Joka mökillä on oltava jätehuolto järjestettynä, koska jätehuolto on kiinteistökohtaista.
Lakeuden jätelautakunnan jätehuoltomääräysten mukaisesti jokaisen kiinteistön on kuuluttava järjestettyyn jätehuoltoon. Näin ollen jätteiden kuljettaminen mökiltä kotipaikkakunnalle ei riitä jätehuollon järjestämiseksi.
”Lakeuden Etapin toimialueella vapaa-ajan asunnon omistaja voi käyttää omaa jäteastiaa, kimppa-astiaa lähimmän naapurin kanssa tai aluekeräyspistettä”, kertoo palvelu- ja tuotepäällikkö Satu Estakari Lakeuden Etapista.
Etappi suosittelee kahta ensimmäistä vaihtoehtoa, mihin kannustetaan myös hinnoittelulla. Edullisimmaksi tulee kimpan ja oman jäteastian käyttö.
Estakarin mukaan edellytyksenä oman jäteastian käytölle on kuitenkin, että mökki on riittävän leveän ja kantavan tien varressa, jotta jäteauto pääsee perille.
”Vapaa-ajan kiinteistön jäteastia tyhjennetään vähintään neljän viikon välein kesäkuun alun ja syyskuun lopun välillä”, Estakari sanoo.
Sellaisissa mökkikunnissa, joissa aluekeräyspistettä ei ole, on mökillä jätehuoltomääräysten mukaisesti oltava oma jäteastia.
Jäteastian tulee olla muovinen, pyörällinen ja konekuormaukseen soveltuva. Jäteastian voi ostaa Etapin jäteasemalta.

 Aluekeräyspiste on asumisessa syntyvälle roskapussille

 Jätteiden aluekeräyspisteet asennetaan Etapin toimialueen vapaa-ajan asukkaita varten toukokuun alussa. Pisteiden sijainnin voi helposti tarkistaa Etapin nettisivuilta, joilla on käytössä karttapohjainen hakutoiminto.
”Aluekeräyspisteet on tarkoitettu niille vapaa-ajan asukkaille, jotka ovat maksaneet aluekeräysmaksun Etapille”, Estakari tähdentää.
Aluekeräyspisteillä kerätään normaalia asumisessa syntyvää jätettä, eli roskapussit tiskipöydän alta, joista on lajiteltu erikseen kierrätettävät jätteet, kuten keräyspaperi, metalli ja pakkauslasi sekä vaaralliset jätteet.
Vapaa-ajan asukkaat voivat tarvittaessa toimittaa asumisessa syntyvät jätteensä mökiltä jäteasemalle myös itse, jos aluekeräyspisteitä ei ole alueella tai esimerkiksi lähin aluekeräyspiste on kauempana kiinteistöstä kuin jäteasema. Tässä tapauksessa kiinteistön haltijan tulee kuitenkin anoa lupaa Lakeuden jätelautakunnalta.
Etappi toimittaa jätteet jätevoimalaan energiana hyödynnettäväksi. Siksi onkin tärkeää noudattaa Etapin lajitteluohjeita ja laittaa keräysastiaan vain sellaista jätettä, mikä soveltuu jätevoimalassa poltettavaksi. 

Lakeuden jätelautakunnan päätöksen mukaisesti vapaa-ajan kiinteistön jäteastian tyhjennyskausi on 2015 keväästä lähtien 1.6. – 30.9. välisenä aikana, kun se aikaisemmin alkoi jo toukokuussa. Voit halutessasi perua toukokuun tyhjennyksen ilmoittamalla asiasta jäteyhtiölle!

 Lisätietoja: Lakeuden Etappi, palvelu- ja tuotepäällikkö Satu Estakari, puh. 040 7748 525