Tunnollisina jätteen lajittelijoina kunnostautuneilla eteläpohjalaisilla on vielä parantamisen varaakin, nimittäin vaarallisen jätteen osalta. Ihmisille ja ympäristölle vaaraa aiheuttavien aineiden osalta kun lajittelussa tulisi olla nollatoleranssi. Silti edelleen löytyy poltettavan jätteen roskapussista myös vaarallisia jätteitä. Keräykseen vietyjen vaarallisten jätteiden määrä laski viime vuonna Etapin alueella.
Kodin vaaralliset jätteet otetaan maksutta vastaan Lakeuden Etapin jäteasemilla.

Pienessä purkissa tai tuotteessa voi piillä iso vaara, jos sen sisältö on luokiteltavissa vaaralliseksi aineeksi. Pesuaineet, loisteputket, aerosolit, lääkkeet, paristot ja maalit ovat käytöstä poistettuna vaarallista jätettä.  Niitä ei pidä turhaan säilyttää kotona, vaan ne on hyvä viedä keräykseen heti käytöstä poistettaessa.
“Vaarallisia jätteitä ei saa laittaa kodin jäteastiaan, kaataa viemäriin, jättää ekopisteelle tai luontoon”, valistaa palvelupäällikkö Satu Estakari Lakeuden Etapista. Asia on hänestä hyvin tärkeä, koska oikeasti on kyseessä terveydellistä vaaraa aiheuttavat ja ympäristöä pilaavat aineet.
Etapin jäteasemilla vaarallisia jätteitä vastaanotettiin viime vuonna 987,14 tonnia, mikä tekee 7,59 kiloa per asukas. Määrä oli vähentynyt, koska edellisvuonna keräykseen tuotiin 8,35 kiloa asukasta kohti. Valtakunnallinen keskiarvo vuonna 2016 vaarallisten jätteiden keräyksessä oli 6,5 kiloa per asukas, joten tilanne Etapin toimialueella ei ole huono. Vielä parempaan kuitenkin pyritään.
“Viimeisimmän jätetutkimuksen mukaan kodin poltettavan jätteen astioista löytyi 0,15 prosenttia vaarallista jätettä. Kiloiksi laskettuna tämä tekee 2,4 kiloa 1500 kilossa jätettä. Vaikka luku voi tuntua pieneltä, niin jokainen grammakin on liikaa väärässä paikassa”, Estakari muistuttaa.
Viemäristä vaarallisia aineita päätyy lopulta vesistöön, koska jätevedenpuhdistamot eivät pysty kaikkia haitallisia aineita puhdistamaan. Kodin roskiksen sisältö päätyy jätevoimalaan, jossa vaaralliset jätteet voivat aiheuttaa palaessaan jopa räjähdysvaaraa. Vaaratilanne voi syntyä myös jäteautoon kipattaessa tai jäteasemilla, jos vaaralliset aineet on väärin lajiteltu.


Maksuton keräys jäteasemilla ja apteekeissa

“Vaaralliset jätteet päätyvät keräyspisteistä, kuten jäteasemilta ja apteekeista asianmukaiseen käsittelyyn”. Kierrätettävät materiaalit otetaan talteen uudelleen tuotantoa varten ja haitalliset materiaalit käsitellään vaarattomaksi. Viemällä kierrätykseen esimerkiksi paristot ja pienakut, saadaan niiden sisältämät vaaralliset aineet turvalliseen käsittelyyn ja kierrätettävät materiaalit hyödynnettäväksi metalliteollisuudessa. ​
Vanhentuneet lääkkeet voi palauttaa maksutta apteekkiin, josta Etappi huolehtii ne eteenpäin. Vaarallisten jätteiden keräystoiminta katetaan kokonaisuudessaan ekomaksulla ja tähän sisältyy myös lääkkeiden keräys. Paristot voi palauttaa maksutta myös kauppoihin.
Etappi nostaa tänä vuonna erityisesti esille tietoutta vaarallisesta jätteestä, mikä on nyt jätehuollon ajankohtainen teema kautta maan. Kevään mittaan kuntalaisille jaetaan tietoa asiasta eri tavoin.
“Meillä täällä Etelä-Pohjanmaalla on puhdas ja kaunis luonto, joten pyritään pitämään se sellaisena myös tuleville polville. Siksi painotamme nyt tätä asiaa”, Estakari sanoo.

 Lisätietoja: Lakeuden Etappi, jäteneuvoja Oona Salo, puh. 040 641 5668

Lue lisää vaarallisista jätteistä