Kävijämäärä kasvoi eniten Lapualla ja syksyllä lakkautetulla Ylihärmän jäteasemalla, jossa kävi asiakkaita kunnan asukasmäärän verran.

Etapin jäteasemien kävijämäärä rikkoi jo 100 000 rajan

Kävijämäärä kasvoi eniten Lapualla ja syksyllä lakkautetulla Ylihärmän jäteasemalla, jossa kävi asiakkaita kunnan asukasmäärän verran.

Kuntalaiset käyttävät kiitettävästi jäteasemien palveluita Etelä-Pohjanmaalla. Lakeuden Etappi Oy:n jäteasemien asiakasmäärät jatkoivat edelleen kasvuaan viime vuonna. Jäteasemilla kävi vuonna 2011 yhteensä noin 105 630 asiakasta, kun vastaava luku edellisvuonna oli noin 91 450 asiakasta. Nousu on ollut tasaista.

Eniten kävijöitä oli Etapin suurimman kunnan Seinäjoen alueelta, Seinäjoki-Nurmon jäteasemalla kävi yhteensä lähes 30500 asiakasta. Seinäjoki-Nurmo ei kuitenkaan asukasmäärään suhteutettuna ole vilkkain asema.

Suhteessa kunnan asukaslukuun asiakkaita kävi eniten Lapuan jäteasemalla, jossa asioi viime vuonna noin 15 600 asiakasta. Seuraavaksi tulee Ylihärmän jäteasema noin 3000 kävijällä ja kolmanneksi Kurikan jäteasema, jossa kävi noin 10 600 asiakasta viime vuonna. Ylihärmän jäteasemalla kävijämäärä oli noin kunnan asukasmäärän verran.
Asukaslukuun suhteutettuna Lapuan jäteaseman käyttöaste oli 117 prosenttia, Ylihärmän 101 ja Ku-rikan noin 100 prosenttia. Kauhavan jäteasema ei jää kauaksi tästä, siellä käyttöaste kipusi yli 99 prosenttiin. Jäteaseman käyttöaste viime vuonna oli pienin Töysän ja Peräseinäjoen jäteasemilla, Töysässä käyttöaste oli noin 30 ja Peräseinäjoella noin 44 prosenttia. Kunnan asukasmäärä ei kuitenkaan näytä korreloivan jäteaseman kävijämäärän kanssa, siitä on selkeänä esimerkkinä pienen Ylihärmän jäteaseman vilkas käyttö.

Kävijätiheys ja kasvu suurin Lapualla

Lapuan jäteasemalla kävi viime vuonna eniten asiakkaita aukiolotunnissa, mikä oli noin 18 kävijää per aukiolotunti. Kävijämäärät kasvoivat vuoden aikana eniten Lapuan ja Seinäjoen jäteasemilla, kasvun ollessa La-pualla noin 4000 kävijää edellisvuotta enemmän. Seinäjoki-Nurmossa kasvu oli 3400 kävijää.

”Etappi on seurannut asiakasmääriä ja sen perusteella lisännyt jäteasemien aukioloaikaa vilkkaimmilla asemilla. Lapualla, Kurikassa ja Seinäjoki-Nurmon jäteasemalla vuoden 2011 aikana jäteasemia pidettiin auki myös lauantaisin”, toteaa jätehuoltoinsinööri Mauri Rajamäki Etapista. Tänä vuonna lauantain aukiolot jatkuvat, Kurikan ja Seinäjoki-Nurmon osalta huhtikuusta lähtien, Lapuan jäteasema pidetään auki lauantaisin vuoden alusta lähtien.

Rajamäen arvion mukaan jäteasemien aukioloaikojen lisääminen ja kaatopaikkajätteen muuttaminen poltettavaksi jätteeksi sekä siitä tiedottaminen on tehostanut jätteiden lajittelua ja jäteasemien sekä ekopisteiden käyttöä. Kun on saatu tieto siitä, että jäte kerätäänkin nyt energiana hyödynnettäväksi, on se luonnostaan lisännyt lajittelua kiinteistöillä muun muassa lasin ja metallin osalta.

Etappi muutti kaatopaikkajäte-nimikkeen poltettavaksi jätteeksi vuoden 2011 alussa samalla kun alkoi kerätä jätettä varastoon jätevoimalassa energiana hyödyntämistä varten ja lopetti jätteen loppusijoittaminen kaatopaikalle. Etapilla on vähintään yksi jäteasema jokaisessa toimialueensa 11 kunnassa. Jäteasemilla otetaan kotitalouksilta maksutta vastaan kierrätettäviä jätteitä ja vaarallisia jätteitä eli ongelmajätteitä. Poltettavaa jätettä, kaatopaikkajätettä, biojätettä ja energiajaetta vastaanotetaan maksullisena.

Lisätietoja: Lakeuden Etappi Oy, jätehuoltoinsinööri Mauri Rajamäki, puh. 040 7748 523