Etapin jätekuljetuksiin on tullut uuden sopimusjärjestelyn myötä toimintatapa, jonka johdosta jäteastioiden tyhjennyspäivä saattaa jatkossa vaihdella yhdellä päivällä osassa toimialuetta. Jäteauto voi siis toistaiseksi tulla päivää ennen tai jälkeen totutun tyhjennyspäivän kanta-Kurikassa, Ähtärissä, Töysässä, Lapualla, Ilmajoella, kanta-Seinäjoella sekä Nurmon keskustassa ja Kertunlaakson uusissa osissa.

Etapin jätehuoltosopimuksissa on luvattu tietty tyhjennysviikko, tarkkaa päivää ei ole määritelty. Käytännössä jäteauto on kuitenkin tullut tiettynä päivänä poikkeuksia lukuun ottamatta. Jatkossa jäteastian tyhjennyspäivät tulevat vaihtelemaan uuden palvelujärjestelmän toteuttamiseksi, johon Etapissa jo valmistaudutaan.

Uudessa järjestelmässä tullaan noutamaan enemmän jätelajeja samalla autolla, kun bio- ja pakkausjätteiden keräystä laajennetaan toimialueella muutaman vuoden sisällä. Monipuolisempi jätteenkeräys lokeroautoilla vaatii joustavampia tyhjennysaikatauluja.

Jäteastian tyhjennysaikataulut voivat vaihdella ja venyä myös monesta muusta syystä, kuten keliolosuhteista, kelirikosta ja kalustorikoista. Joten asiakkailta toivotaankin kärsivällisyyttä. Tavoitteemme on, että jätehuolto toimii aina sujuvasti.