Eteläpohjalainen kuljetusyritys Korkonen Oy voitti Lakeuden Etapin kilpailutuksen koskien Alavuden ja Kihniön kuntien aluetta. Nykyinen jätteenkuljetusurakoitsija alueilla on Urbaser Oy. Urakoitsijavaihdos tuo jäteastian tyhjennysaikatauluihin näillä alueilla muutoksia. Tyhjennysaikataulut muuttuvat alkaen 1.4.2021.

Kuntien asukkaille uuteen urakkaan siirtymisvaiheesta tulee käytännössä muutoksia jäteastian tyhjennyspäivään tai -viikkoon. Uuden tyhjennyspäivän voi itse halutessaan tarkistaa OmaEtappi.com -verkkopalvelusta.

”Tiedotamme muutoksesta henkilökohtaisesti kirjeellä niille asiakkaille, joille jäteastian tyhjennysajankohtaan tulee isompia muutoksia, eli tyhjennyspäivä muuttuu viisi päivää tai enemmän”, kertoo logistiikkavastaava Ville Kuismin Lakeuden Etapista.

Näissä tapauksissa on hänen mukaansa mahdollista sopia erikseen Etapin kanssa, miten jätehuolto pysyy toimivana ja helppona myös ylimenovaiheessa ennen kuin tyhjennysrytmi on saatu kohdalleen.?

Kilpailutus ja ajoreitit tehostavat kuljetuksia ja vähentävät päästöjä

Muutokset jäteastian tyhjennysajankohtaan urakoitsijavaihdoksen yhteydessä johtuvat siitä, että ajoreittejä suunnitellaan urakka-alueiden vaihtumisen yhteydessä mahdollisimman tehokkaaksi. Reittien tehostamisesta on hyötyä ilmastopäästöjen vähentämisen kannalta, mikä on pitkällä tähtäimellä kaikkien etu.

”Mahdollisimman tehokkailla ajoreiteillä vältetään hukkakilometrejä ja edestakaisin ajamista puolityhjillä jäteautoilla. Samalla myös polttoainetta säästyy ja autojen aiheuttamat päästöt vähenevät”, Kuismin selvittää.

Keskitetty jätekuljetusten kilpailutus on tutkitusti kustannustehokasta ja ympäristöystävällistä. Kun jäteastian tyhjennyksiin suunnitellaan logistisesti tehokkaat tyhjennysreitit, voidaan saman seudun jäteastiat tyhjentää yhdellä autolla ja samalla ajokerralla täyteen. Sen sijasta, että samalla kadulla kävisi monta jäteautoa samalla viikolla tai jopa samana päivänä.