Lakeuden Etappi ryhtyy huolehtimaan myös kurikkalaisten jätevesijärjestelmien tyhjennyksestä ja kuljetuksesta kunnan jätevedenpuhdistamolle.

Kanta-kurikan asumislietekuljetukset käynnistyvät huhtikuussa

Jätevesijärjestelmät hoituvat yhtä helposti kuin jäteastian tyhjennyksetkin

Lakeuden Etappi ryhtyy huhtikuusta lähtien huolehtimaan myös kantakurikkalaisten jätevesijärjestelmistä eli asumisessa syntyvien lietteiden tyhjennyksestä ja kuljetuksesta kunnan jätevedenpuhdistamolle.
”Saostus- ja umpisäiliön tyhjennyksestä ei siis tarvitse enää tästä eteenpäin itse huolehtia Kurikassakaan, vaan Etappi hoitaa sen samalla tavalla automaattisesti kuin jäteastian tyhjennyksenkin”, sanoo Etapin logistiikkavastaava Rita Roponen.
Säiliö tyhjennetään vähintään kerran vuodessa. Ensimmäisestä tyhjennysajankohdasta on tiedotettu kantakurikkalaisille asumislietesäiliön haltijoille kirjeellä.
Kuntien asukkaille järjestelmä on vaivatonta, sillä Etapin toimialueella on käytössä kunnan kilpailuttama asumislietteenkuljetus. Tämä tarkoittaa sitä, että jäteyhtiö kilpailuttaa asumislietteen tyhjennykset kullakin alueella asukkaiden puolesta.
Kanta-Kurikan alueella asumislietekuljetuksista vastaa seinäjokelainen kuljetusyritys Korkonen Oy.

 Näin jätevesijärjestelmän tyhjennys toimii: 

– Jätevesijärjestelmät tyhjennetään Lakeuden jätelautankunnan päätöksen ja jätehuoltomääräysten mukaisesti vähintään kerran vuodessa.
– Tyhjennysajankohta kerrotaan jätelaskussa ja sen voi tarkistaa myös Etapin verkkopalvelu OmaEtappi.com:sta, johon pääsee Etapin nettisivuilta tai suoraan internetistä omilla asiakastiedoilla.
– Jos haluat, että saostus- tai umpisäiliö tyhjennetään useammin kuin kerran vuodessa ota yhteyttä Etappiin. Hätätilanteiden välttämiseksi tilaa tyhjennys ajoissa, koska pikatilauksesta joudutaan perimään kiireellisen työn lisämaksu!
– Etapin nettisivuilta löytyvät ohjeet, miten toimia, jos asumislietesäiliön kanssa tulee ongelmia illalla tai viikonloppuna. Arkipäivisin voi ottaa yhteyttä Etapin asiakaspalveluun klo 9 – 16.
– Huolehdi siitä, että säiliö on merkitty ja että se löytyy vuodenajasta riippumatta. Hukkakäynnistä peritään maksu, jos säiliötä ei löydy tai sille pääsyyn on este.
– Etappi laskuttaa jätelaskussa sekä kuljetusurakoitsijan että puhdistamon puolesta. Etapilta tuleva lasku koostuu lietteen kuljetusmaksusta ja lietteen käsittelymaksusta.
– Poikkeuksia jätehuoltomääräyksistä voi anoa Lakeuden Jätelautakunnalta, puh. 044 4191 330 tai www. ilmajoki.fi/jatelautakunta

Lisätietoja: Lakeuden Etappi, logistiikkavastaava Rita Roponen, puh. 0400 265 623