Varaudu ennen pääsiäistä siihen, että jäteauto tulee normaalia päivää aikaisemmin. Pääsiäisen jälkeen taas jäteauto tulee jälkikäteen.

Pääsiäinen muuttaa jäteastian tyhjennyspäivää

Varaudu ennen pääsiäistä siihen, että jäteauto tulee normaalia päivää aikaisemmin. Pääsiäisen jälkeen taas jäteauto tulee jälkikäteen.

Arkipäiville osuvat pyhät pääsiäisen aikaan vaikuttavat jäteastioiden tyhjennyksiin Lakeuden Etapin toimialueella. Pyhiä paikataan etu- ja jälkikäteen pääsiäisen aikana. Jäteastioita tyhjennetään tänä vuonna kuitenkin myös pitkäperjantaina ja toisena pääsiäispäivänä joillain alueilla, urakan helpottamiseksi.
Ennen pääsiäistä eli ensimmäisellä pääsiäisviikolla tyhjennyspäivä voi aikaistua kaikilla niillä asiakkailla, joiden normaali tyhjennysajankohta osuu sille viikolle. Viikon 15 maanantaina ryhdytään tekemään jo etukäteen kuluvan viikon jäteastian tyhjennyksiä niin, että viimeistään pitkäperjantaina 14.4. kaikki sen viikon tyhjennykset on pääsääntöisesti tehty. Mahdollisesti urakkaa jatketaan vielä seuraavana päivänäkin tarpeen mukaan.
Pääsiäisen jälkeen eli toisella pääsiäisviikolla pyhäpäiville osuvat tyhjennykset tehdään jälkikäteen suurimmassa osassa toimialuetta. Poikkeuksena on Peräseinäjoki, Jalasjärvi ja Lapua, joissa jäteastioita aletaan tyhjentää jo toisena pääsiäispäivänä eli maanantaina. Viimeistään toisen pääsiäisviikon lauantaina kaikki jäteastiat on saatu tyhjennettyä niiltä asiakkailta, joiden normaalityhjennysaika osuu pääsiäisviikoille.

 Lisätietoja: Lakeuden Etappi Oy, asiakaspalvelu 06-421 4900